måndag 23 juli 2012

epävirallinen 'epävirallinen' Rallytokokoe

Eilen oltiin Tuijan koirakoulussa RT Aloluokkassa. Saatiin pistetä 86, oli ääntä (!) ja yx väärin suoritettu liike. Lajihan ei ole vielä virallinen joten koe oli epävirallinen kaikin tavoin ;) Mukavaa oli, vaikka Valle oli kyllä ylikierroksilla...ihan vaan vähäsen ;)

tisdag 10 juli 2012

Vimppa Piirimestaruus !

ei ihan sujunut vanhaan malliin, vaan jo paikallaistumisessa Valle hiipi taas luokseni joten keskeytin heti kisan :/ Valle on ollut 4 vuotta perätysten palkintopallilla, joten olen enemmän kuin tyytyväinen Valleen :) Kahdeksan vuotta kisaamista, kisakirja täynnä - jopa yhdellä lisärivillä. En ostanut uutta kirjaa, kun arvasin että näin voi käydä. Enkä ois halunnut siihen allekirjoitustakaan, mutta Tiina Heino raapusti siihen nimikirjoituksensa ja sanoi että saan hankkia uuden kisakirjan ja uuden koiran. Ei puhunut missä järjestyksestä...
Nyt Valle on Tokoeläkkeellä, mutta agility on kova sana vielä! ja ehkä rallytoko, kun/jos se virallistuu ;)
Kuvassa Valle sai kolmannen ykkösen EVL;ssä, Tuija Sereltä, vuonna 2005. Niitäkin on nyt sitten kertynyt 50 vuosien mittaan :) eli ei voi kun olla onnellinen :))) Hieno ura meillä takana ja voin sanoa että aika vähällä työllä. Olen ollut laiska treenaja, mutta Valle on oppinut äkkiä ja oppii vieläkin;) FIN TVA, SE TVA, BH TENDING VANGUARD = mun rakas VALLE = uskomatonta ja ihanaa !

Tervetuloa päiväkirjaani